Hyvin on kuntoutus lähtenyt käyntiin ja olen ylittänyt jopa itseni :) Ja selkäkin antoi yli viikon tehdä liikkeitä ihan hyvin ennen kuin ärtyi kunnolla kiukuttelemaan. Torstain allasjumppa jo sattui aikalailla mutta perjantaina jäi sitten kuntosali kokonaan väliin. Tai noh, kävin koittamassa kyllä muutamaa laitetta mutta ei auttanut kuin luovuttaa. Fyssari sitten tukiteippasi selän joka auttoi kyllä muuten mutta teipin liima aiheutti sen  päiväisen kutinan joten en pystynyt pitämään kuin vähän yli vuorokauden sitä teippiä. Olisin ottanut jo ennemmin pois mutta eilen oli tytön rippikoulumerkin haku ja menin mielenkinnosta mukaan katsomaan millaista on gospel jos sitä esittääkin Räppääjät. Noh eihän se sitten gospelia ollut vaan kunnon räppiä. Uskomaton tunnelma kirkossa kyllä esitysten aikana oli. Ja tykkäsin kumma kyllä enemmän kuin oma neiti :D . Huomenna sitten taas suunta Satalinnaan ja vielä ensi viikon siellä olen. Päätin jäädä nyt suosista pariksi yöksi ja käväistä kotona sitten keskiviikkona ja olla sitten taas viimeisen yön siellä. Huomenna on niin paljon jumppaa erimuodoissa etten varmaan jaksaisi kävellä iltapäivästä kotiin ja muutenkin jää sitten kotona olo turhan lyhyeksi. Satalinnassa tulee kuitenkin paremmin levättyäkin. Kotona kuitenkin tekis ruokaa ja sitäsuntätä ja lepo jäisi liian lyhyeksi. Kankaanpään kuntoutukseen myös soittelin ja ilmoitin että aikaisintaan maaliskuussa ehdin sinne. Nyt mua sitten kuntoutetaan ristiin rastiin kahdessa paikassa. Hyvä vain koska saihan tätä odottaa pitkälti yli vuoden että johonkin kuntoutukseen pääsin. Täytyy vielä kehua Satalinnan henkilökuntaakin. Ovat aivan ihania ja kannustavia <3 varsinkin oma fyssarini <3 Ja kun lääkitystäni pikkasen muutettiin niin olen nyt saanut yötkin nukuttua paljon paremmin kuin ennen ja jaksan myös paremmin. Ja nyt on motiivia jatkaa itsestään huolehtimisesta kunnolla myös kuntoutuksen jälkeenkin.