Huomenna on aamusta aika kovin kehutulle fysiatrille. Mua vaan jännittää kovin. Pelkään että laitan nyt liikaa toivoa hänen varaan, kun viimein ja vihdoin fysiatrille monen vuoden jälkeen pääsen. Ja sitten petynkin jos hän ei pysty auttamaan minua kipujen ja muunkin suhteen. Pitää nyt ainakin laittaa paperille kaikki oireet ja mietittävät asiat etten sitten ainakaan unohda mistä pitäisi puhua. Ja että muistan varmasti kysellä myös lähetettä kipupolille. Kivut alkaa olla taas sietämättömiä vaikka lääkkeitä meneekin älytön määrä päivässä. Siitäkin pitää muistaa keskustella että olisiko noille lääkkeille jotain vaihtoehtoja koska toleranssihan pakostakin moneen lääkkeeseen nousee kun niitä on vuosia syönyt. Toki ne auttaa vielä jonkinverran koska niiden avulla pääsen aamulla sängystä ylös ja pystyn edes jotain tekemään mutta paljon jää silti tekemättäkin kun en kivuilta pysty. Viime yönä jäi taas nukkuminenkin vähiin jalan hermokivun takia. Sain nukuttua vasta joskus puoli viiden maissa. Siihen asti olin koittanut jo vaikka ja mitä asentoa ja meinasin nousta vielä ylöskin kun kipu oli kova. Ja vaikka tiedänkin että tulee ehkä taas helpompiakin aikoja niin ei se tällä hetkellä lohduta kun kivut on kovat. Ja kun olen vielä täysin jästipää niin teen silti mitä meinaan sattui tai ei ja jossain vaiheessa tulee sitten taas seinä vastaan ja kroppa laittaa mut aisoihin niin pahoin että sitten ei kyllä enää tehdäkkään mitään. Näinkin on käynyt että sitten on menty konttimalla päivystykseen hakemaan kipupiikkejä. Ja ensi viikonloppuna on ne juhlatkin joista en aio pois jäädä kuin pää kainalossa, jos sittenkään. Nyt siis kaikki peukut pystyyn että saisin huomenna asiat eteenpäin ja nyt viimein joku ottaisi taas tosissaan kipunikin ja miettisi oikeat lääkkeet tilanteeseeni.