Viime ajat on menneet joko muutossa, kuntouttavassa työkokeilussa että myös kovissa kivuissa ennenkuin sain testaukseen kipulaastarin. Se tunne kun pystyy kävelemään pitkästä aikaa ontumatta ja ilman kipua on uskomaton. Toki jalka temppuilee ja menee alta mutta hermokipu on lyrican laskusta huolimatta pysynyt kohtuun rajoissa laastarin avulla. Eka viikko oli kyllä melkoinen haaste mutta koska huomasin kipujen vähenevän paljon niin päätin sinnitellä maailman pyörimisestä, rintakivusta ja pään sekavuuresta välittämättä. Haaveena on nyt saada itseään parempaan kuntoonkin. Kipujen takia kun en ole pystynyt kuin lähinnä hoitamaan kotona pakolliset kuntouttavan työtoiminnan lisäksi. Mies on tällä välin väsäillyt tälläistä http://www.rautarasa.fi/, josko hänen unelma siitä vielä lähtisi laukkaan :) Itse pysyn lähinnä taustatukena. 

Muutosta senverran että se oli raskas ja vauhdikas kun viikossa siirtyi tavarat paikasta a paikkaan b ja lähinnä henkilöautoa ja omia lihaksia käyttäen. Nyt ollaa onnellisia ja tykätään uudesta kodista paljon enemmän kuin vanhasta. Toivottavasti täällä tulee vietettyä yhtä monta vuotta kuin vanhassakin asunnossa.

Viime syksynä tuli sitten eteen mieheni lupaus tytölle että kun yhdestä kissasta aika jättää niin meille tulee tytölle joku häkkieläin. Tyttö kyllä ensin mietti että jaa-a haluaakokaan enää mitän sellaista. Mies sitten ekana heitti ilmoille että mites rotat? Ja eikun etsimään Porista kasvattajaa. Soittelin sitten Petralle ja selitin että haluttaisiin 2 kaksiväristä rottapoikaa. Ja hänellä sattui olemaan vielä vapaana juurikin sellaiset. Näin meille sitten muutti parin viikon orotuksen jälkeen rottapojat. Toinen tytölle ja sai nimekseen Julius Caesar, tyttöhän tykkää yli kaiken historiasta. Ja toinen poika mulle ja hänpä sai nimen Roope Salmisen mukaan eli Roope. Alusta asti on Julius C ollut pomo ja Roope oli valitettavankin arka ja säikky tapaus.

Vähän myöhemmin meille muutti sitten 5 viikkoinen ipana sijoitukseen ja niin sai mieskin oman rottasen. Tuo tänään murkkuikäinen diiva herra tuntee nimen Octavius ;) Aprillipäivänä sitten tapahtui jotain mitä en osannut edes milläänlailla orottaa ja mun Roopeni menehtyi täysin yllättäin 6,5kk iässä :( Jo silloin päätin että samanväristä rottaa en halua enää koskaan. Ja kun pahin suru hellitti niin aloin miettimään ihan ikiomaa rottasta. Tottakai palluttelen ja hoiran kaikkia rottasiamme mutta se oma on kuitenkin oma. Tällä kertaa olin päätymässä lähes kokonaan tummaan ja nimikin oli valmiina. Spartakus ja juuri noin kirjoitettuna koska Etelä-Pohojanmaalta on kotoosin niin helposti vaihtaa g:n k:si :) Mutta ennen tätä meille muuttikin aiwan uskomattoman rohkea ja vilkas sijoituspoika joka sai tytöltä nimen Oikawa. Kuva onkin ekoilta hetkiltä kun Julius Caesar (musta-valkoinen) ja Octavius tutustuvat vauvaan joka sinkoili salaman nopeasti paikasta toiseen.

Ja kun mentiin tätä kaveria hakemaan näin vauvakasassa jotain lähes tulkoon mustaa ja heti tietenkin kysymään Petralta että onko kaveri varattu? Ja onko poika? Ja kappas, Spartakus oli varattuna. Samalla reissulla juteltiin että kyllä meille sijoituskavereitakin vielä mahtuu. Petra näytti myös rexi lapsukaista mutta sanoin että en mää nyh oikein rexiä (kippurat karvat ja viikset). Noh kotiin tultiin Oikawan kanssa ja seuraavana päivänä taas kummasti selailin Hupsis rottalan nettisivuja ja huomasin siellä Rex pojan joka etsi sijaiskotia. Ja nimetty lempikirjailijani mukaan. Ja kun kyseessä oli vielä Tiikerinlapsi niin kappas, mäpäs ilmoitin että kyllä meille yksi rexikin mahtuu :D pari päivää sitten haettiin vauvat kotiin ja Octavius palasi samalla kotiin näyttelyreissultaan. Nyt on vaan ollut vahtimista koska herra Octavius koitti ensin Caesariksi caesarin paikalle ja kun totesi että eipäs onnistukkaan niin eilen sitten kurmutti yhdestä aresti yöstään huolimatta vauvoja niin kovin että päätyi viime yöksi häkin yläosaan miettimään että jätetäänkös ne murkkuilut nyt väliin ja aletaan taas elämään sovussa laumana.

Rotat ovat torellakin koko perheen ilo ja palauttaneet taas miehellenikin hymyn ja naurun sekä ovat ihan parasta terapiaa kun maailma potkii päähän. Nyt kyllä riittää hetkeksi kunhan saaraan lauman arvojärjestykset selväksi. Eilen jo tokaisinkin ettei yhtään vauvaa tule ennenkuin Octavius ohittaa pahimman mullittelu iän. Olen suuresti kiitollinen Petralle että ollaan saatu noita ihania palluteltavia omaksi  ja sijoitukseen. Yhteystyömme on helppoa ja voin luottaa että saan myös apua ja neuvoja kun niitä tarvitse. Uskon että yhteistyömme tulee jatkumaan vuosia. Häkissä kun ei taatusti vilistä viimeiset meirän talon rottaset <3

Tässä on sattunut viimeisen vuoden aikana paljon ja kirjoittelu on jäänyt väliin. Viime syyskuussa menetin rakkaan mamman ja kissan samana päivänä. Lokakuussa sitten sairastui mieheni vakavasti ja arki onkin paljolti pyörinyt siitä lähtien minun varassani. Tänään ollaan jo vähän voiton puolella mutta välillä on vaikeampia päiviä. Lemmikit on tasaisesti lisääntyneet mutta niistä kerron enemmän toisessa kirjoituksessa. Tyttömme aloitti myös viime syksynä lukion ja hänen kanssaan on ollut vaikeita hetkiä kun on yritetty saada koulu järjellisiin mittoihin ilman järjetöntä ressaamista. Aina ne 10 ja 9 ei ole todellakaan parasta jos niiden eteen tehdään töitä (osaisi ilman älytöntä pänttäämistäkin) ja ressataan jo jakson lopussa olevaa koeviikkoa. Ja en tarkoita että nyt en olisi ylpeä koulumenestyksestä vaan sitä että joskus voi opiskelukin mennä "yli". Tällä hetkellä onneksi tyttö on kesälomalla ja ottaa sen kyllä kunnolla lepona ja lomana. Itse aloitin muutama kuukaisi sitten kuntouttavassa työkokeilussa. Ensin keittiössä joka ei todellakaan ole enää minun paikkani. Pyysin sitten siirron samassa paikassa kirpputorille kun se mahdollisuus oli koska en halunnut ihan heti jäädä saikullekkaan. Nyt sitten muutama viikko siellä takana ja heinäkuun puolessa välissä lisätään viikkoon toinen 4h työpäivä. Olen tykännyt ja kun pystyn siellä kävelemään, istumaan, seisomaan yms eikä tarvitse nostella mitään painavaa eikä kumarrella niin olen pystynyt tuon 4h olemaan hyvinkin ja seuraavanakin päivänä on pysynyt toiminta kuntoisena toisin kun keittiöpäivien jälkeen.

Ystäväni sai minut houkuteltua keikalle johon en ehkä ihan heti olisi yksin lähtenyt. Täytyy sanoa että kivaa oli ja vielä ihan kummanmakuisen mehun voimalla :D. Maku ei kyllä tullut % pitoisesta juomasta mutta en ole koskaan juonut ennen noin kamalan makuista omenamehua. Enkä toivottavasti enää juokkaan. Ainut asia mehun lisäksi mikä ei nyt ollut niin kivaa oli se että keikkaa joutuikin sitten odottamaan ja odottamaan. Ja kun satuttiin olemaan vielä nuorison suosimassa kapakassa niin voitte varmaan arvata millaista musiikkia siellä sitten kuunneltiin ja kovaa. Keikka oli aivan mahtava kun viimein alkoi. Ja Martina yllätti monessakin suhteessa. En meinannut millään uskoa kuinka pieni hän joka suhteesa olikaan. Ja yllätti myös käytöksellään. Hänestä jäi paljon positiivisempi kuva kuin mitä julkisuus on antanut ymmärtää. Ja Remix sitten, jotain aivan mahtavaa <3 Musta tuli kerta heitolla Remix fani ja ihan taatusti minua tulee näkemään heidän keikoillaan jatkossakin. Jalat kipuili eilisen päivän "joraamisesta" (kuka käski laittaa korkkarit jalkaan??) ja äänikin meinasi kadota kun olin täysillä hoilannut kappaleiden aikana mukana. Nyt vaan odotellaan sitten seuraavaa keikkaa lähialueella ja ei sitä hirveän kauan tarvitse odotella kun 14.3 sinne pääsee. Vaikka eilen olo oli todellakin hakattu ja väsynyt niin oli se sen arvoistakin. Nyt vaan sitten jännätään STL videon julkaisua ja toivotaan että sain pysyttyä siltä pois ;) Julkaisu tapahtuu 22.4.2014, siihen asti siis vähän jännätään :)

Niveleni on jo hyvin ilmoittaneet että fibron suhteen vuoden pahin aika on alkanut. Joka paikkaa särkee yhtäaikaa ja vuorotellen. Mikään lääke ei meinaa taas auttaa. Äsken kyllä katselin tuota keliä ja äkkiseltään vertaisin sitä kyllä syysmyrskyyn enkä kevääseen. Mutta sitten kun katselen kasvimaatani johon on jo jonkun aikaa pukannut uutta ruohosipulia niin on myönnettävä että keväthän se pukkaa. Ja maaliskuuta eletään ihan selvästi Muusankin kalenterissa koska rouva aloitti juoksun ihan samantien kun alkoi maaliskuun eka päivä :D Onneksi alkaa olla jo loppupuolella mouruaminen. Ja välillä täällä talossa jopa on taas hiljaistakin. Kaikesta huolimatta tykkään kovasti keväästä. Siitä kun luonto herää uuteen kesään, linnut laulavat ja aurinko alkaa lämmittää. Ja nyt varsinkin kun mustaa, märkää ja kuraista keliä on jatkunut monenmonta kuukautta niin pieninkin auringon säde tuntuu lämmittävän varpaissa asti. Jään odottamaan kunnon lämpöisiä ja mieluusti tuulettomia kevät päiviä jolloin pääsen taas tuonne ulos möyrimään multaan ja miettimään mitä kukkia vielä haluaisinkaan sinne tänne vaikka joka avoin paikka alkaa niitä jo täynnä olemaankin. Siitäkin huolimatta että kroppani ei keväästä nauti niin pääni ainakin yleensä nauttii.